lauantai 12. lokakuuta 2013

Wolf

Kirjakustantaja Will Randall, jota esittää Jack Nicholson, ajaa talvella pimeää metsätietä pitkin, Yhtäkkia auton eteen hyppää musta susi. Susi jää auton alle.  Will Randall pysäyttää auton ja menee katsomaan, miten sudelle kävi. Susi näyttää kuolleelta, mutta sitten se yhtäkkiä puraiseekin Will Randallia käteen ja juoksee metsään. Pian Will Randall huomaa kuulo- ja haluaistiensa muuttuneen tavallista paremmiksi ja joitakin muita muutoksia. Aika perus alku ihmissusileffalle. Wolfissa kuitenkaa pureman jälkeinen ihmissudeksi muuttuminen ei ollut mikään perus joka täysikuun aikaan muututaan ihan konnolla sudeksi, vaan muutos tapahtui pikkuhiljaa. Ja tällä kertaa muutoksen voi estää pitämällä kaulassa hopea-amulettia (tosin loppujen lopuksi amuletti pitää heittää mäkeen, että voi pelastaa tyttöystävän toiselta ihmissudelta).

Minä tykkäsin Wolfista, vaika sen juoni onkin aika yksinkertainen. Ihmissusista huolimatta leffa ei ole täynnä verta ja suolenpätkiä eikä elokuvaa ole tungettu täyteen toinen toistaan ihmeellisempiä erikoistehosteita, ja ihmissudetkin on tehty maskeeraamalla. Ihmissisien Hulk-hypyt jäivät kyllä hieman häiritsemään ja ne näyttivät vähän oudoilta. Miksi ihmeessä ihmissusi hyppii kun hyppiminen ei kuitenkaan ole ihmisten eikä susien liikkumistapa? Ja voisiko ihmissusileffassa olla joskus niin, että ihmissusi muuttuu ihan sudeksi ja vielä niin, että muutos ei tapahdu aina täydenkuun aikaan vaan niin, että ihmissusi ihan itse päättää muutta muotoa?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti