perjantai 20. syyskuuta 2013

Tiedän yhä mitä teit viime kesänä

Tiedän yhä mitä teit viime kesänä on luonnollisesti jatko-osa Tiedän, mitä teit viime kesänä-elokuvalle, eikä ole yhtään edeltäjäänsä parempi. Itse asiassa Tiedän yhä mitä teit viime kesän on ihan sama leffa, mutta tapahtumapaikaksi on vain vaihdettu Bahama. Murhaaja on taas sama kavari, joka maagisten supervoimiensa ansiosta selvisi ensimmäisessä elokuvassa auton alle jäämisestä, kahdesta hukkumisesta ja käden irtoamisesta. Murhaaja yrittää taas saada Julie Jamesin hengiltä.

Jo elokuvan alku on todella... en voinut olla ajattelematta, etä mitä helvettiä ohjaaja oikein ajatteli, kun ensimmäisten 14 minuutin aikana on peräti viisi "Apua, murhaaja! Eikun se olikin väärä hälytys..." - kohtausta. No, ainakin kaikille tulee silväksi, että vuoden takaiset tapahtumat vaivaavat vieläkin Julieta.

Leffan tapahtumat lähtevät varsinisesti käyntiin, kun Julien kaveri Karla Wilson saa puhelun radioasemalta. Hän on mukana kilpailussa, josta voi voittaa matkan Bahamalle, kun vastaa oikein yhteen kysymykseen. "Mikä on Brasilian pääkaupunki?" Karla ja Julie miettivät nopeasti. "Rio de Janeiro!" "Onnea, voitit matkan Bahamalle!" Hetkinen, eikös Brasilian pääkaupunki ole Brasília? Kilpailu on ihan selvästi jonkinlainen juoni, jolla Julie saadaan eristyksiin bahamalaiselle saarelle. Tämä leffan juoneen on ihan selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa... Julie, Karla, Karlan poikaystävä Tyrell ja Tyrellin kaveri Will Benson lähtevät neljästään Bahamalle. He saapuvat lomakohteeseensa juuri samana päivänä, kun hurrikaanikausi alkaa ja kaikki lomailijat (ja paikan autiudesta päätellen myös koko henkilökunta) lähtevät pois saarelta. Saarelta ei luonnollisesti pääse pois. Illalla he menevät hotellin baariin ja Julie laulaa karaokea. Yhtäkkiä ruudulle ilmestyy sanat “I KNOW WHAT YOU DID LAST SUMMER”. Onneksi murhaaja tiesi etukäteen, että Julie aikoo laulaa Gloria Gaynorin I Will Surviven. Pian tämän jälkeen ihmisiä alkaa kuolla.

Yhdessä kohtauksessa Julie menee solariumiin ja murhaaja sulkee solariumlaitteen kannen kiinni nippusiteillä. Julie huomaa olevansa ansassa ja alkaa huutaa apua. Muut kuulevat Julien olevan pulassa ja tulevat auttamaan. He tietenkin yrittävät irrottaa nippusiteet ja saada solariumlaitteen kannen auki. Niin ihan turha edes yrittää sammuttaa sitä laitetta...

Leffan lopussa on erittäin omaperäinen takaa-ajokohtaus, jossa elossa olevat päätyvät metsään keskellä yötä. Siellä onkin tosi turvallista. Selviää, että Will Benson = Ben’s son (Benin poika). Murhaaja Ben yrittää murhata Julien, mutta Julien poikaystävä Ray saapuu kätevästi juuri oikealla hetkellä paikalle. Ben yrittää tapaa Rayn puukolla, mutta Ray väistää ja puukko osuukin Williin, joka kuolee. Julie ampuu Benin. Rannikkovartiosto pelastaa Julien, Rayn ja Karlan.

Myöhemmin Julie ja Ray menevät naimisiin. Julie istuu sängyllä ja yhtäkkiä supermurhaaja Ben onkin Julien sängyn alla, ottaa kiinni Julien jalasta ja kiskoo hänet sängyn alle. Siis kuka tahansahan selviäisi hengissä, jos yli ajettaisiin autolla, heti perään heitettäisiin mereen, sitten heitettäisiin uudelleen mereen, käsi irtoaisi ranteesta ja sitten vielä saisi luodista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti